LOKI 44

11:10 S 4-5 m/s. Meriveden korkeus Raahessa -5 cm. Ilmanlämpätila 18,7 astetta ja merivesi pikkulahdella 18,3 astetta. Ulompana saaristossa veden lämpötila 15-16 astetta mittauspisteestä riippuen. Parin päivän lokimerkinnät nippuun tässä samalla. Perjantaina käytiin SSAB:n työporukan kanssa merellä. Käytiin katsomassa peltitehdasta mereltä käsin. Mukana oli Jermu, joka oli aloittanut tehtaalla työt vuonna 1975 ja nyt risteilyperjantaina oli ollut viimeinen työpäivä. Maanantaina alkaa eläke!! Onnittelut hänelle.  Palatessa käytiin katsomassa Pekan pimiöiden yhteydessä olevaa löylykylää. Väkeä oli hyvin liikkeellä. Lauttasaunoja itse odotin enemmänkin tähän tapahtumaan.

Lauantaina 10:30 startattiin sitten emiirikunnan risteilylle Raahen saaristoon. Etelä tuulta oli risteilyn aikoihin 6-8 m/s ja jonkin verran meinasi kyytiläiset kastua, kun vastaiselle taskusta palatessa jouduttiin menemään. Tuli taas testattua, että 9 henkilöä sopii hyvin Jenny hyttiin tarpeen vaatiessa : D  Iso-kraaselissa meitä odotti todella herkullinen Kalastajan lohikeitto-lounas ja tietenkin lakisääteiset rommiannokset, koska merellä kuitenkin käytiin. Hyvin keitto maistui kaikille. Ja nyt puhun siitä lohikeitosta..