LUOTSITUVAN ULKOVUORTA, TASKU, ISLAND HOPPING JA MURSU IV

loki 67

Nyt näyttää jo paremmalle kesän merellisten toimintojen suhteen. Jäättömän talven ja piiiitkän piinavaan kevään ja alku kesän jälkeen on asiakkaat ja veneilijät on lähteneet normaalisti liikkeelle ja jopa merkkejä vilkkaamasta kesästä, kuin vuosi sitten. Mahtava palata taas “normaaliin” tahtiin ja meininkiin. Tämä kevät ja kesä jää kyllä kaikille varmasti mieleen monellakin tavalla. Uskomattoman hienot kelit, jotka alkoivat jo ennen juhannusta ovat olleet kyllä suuri ilon aihe ainakin itselle. Uskomattoman hienoja kesäiltoja ja öitä on tässä saanut kokea.

ISO-KRAASELI, luotsitupa

Viikonloppuna nytkästiin teho porukalla luotsituvan ulkovuoren kunnostus kunnolla käyntiin. Mielessäni olin aikatauluttanut, että viikonlopun talkoissa saadaan telineet tehtyä idän puoleiselle julkisivulle, mutta niin tehokasta porukkaa oli liikkeellä, että aikaan saatiin uskomattoman paljon muutakin. Suurimmalta osalta on nyt vanha maali poistettu paneeleista kokonaan ja lisäksi iso osa lahoista paneeleista on poistettu. Alaosassa on vielä tätä hommaa jäljellä jonkin verran. Ulkovuoren huono kunto oli kuitenkin itselle yllätys vaikka yritin varautua pahimpaan. Uutta paneelia ei valmiina saada, mutta onneksi paikkakunnalla on Puumesta, joka valmistaa paneelin vanhan mallin mukaan. Oli hyvä sattuma, että Marko joka hommaa pyörittää oli torstai iltana saaressa vieraana käymässä ja sanoi, että kun toimitan mallin, niin homma saadaa onnistumaan.

Nyt kun ulkovuorta on poistettu, niin päästiin näkemään myös rakenteen ulkovuoren takana. Siellä on pysty koolaus ja tervapaperi sen alla. Tervapaperin alla on sitten ihan hirsirunko, joka on punamullalla maalattu. Kaikki ikkunan pielilaudat otettiin muuten myös pois ja tehdään nekin, nyt vanhojen mallien mukaan uudet, kun kerta hommaan lähdettiin. Aivan uskomattoman tehokas porukka oli meillä kasassa ja hommaan tuli apua tahoilta joita ei etukäteen edes osannut talkoisiin mukaan ajatella. Hyvä tunnelma koko porukalla ja rentoa juttua heitettiin. Lauantai iltana lähdettiin sitten vielä talkoo saunan jälkeen rantaan hommaa juhlistamaan.

TASKU

Taskussa on tänä kesänä 2 laiturielementtiä lyhempi laituri. Laiturin päässä on vettä aika tasan metrin verran. Kiitos Artolle, kun kävit mittaamassa. Omalla turistivene kalustolla siihen ei nimittäin pääse, kuin ihan poikkeus tapauksessa, kun vesi on useamman kymmenen senttiä plussalla.

MURSU IV

Sukellusseura mursujen aluskin on laskettu vesille. Siihen tehtiin tänä vuonna isompi kunnostus. Hiekkapuhallus, sinkit ja maalaus ainakin. Ja jos oikein käsitin, niin myös runkokatsastus? Hienon näköinen paatti aina, mutta nyt erityisesti, kun oli saanut uutta maalia pintaan.

Ja sitten tuossa oli loki kuvassa oli mukana myös hyvä ystävä Jaska. No liittyy siihen, että käytiin pe iltana Jaakon kanssa kuvaamassa materiaalia Botnia Outdoorin, Langin kauppahuoneen ja MeriRaahen yhteiseen somevideoon. Kokonaisuutena hyvin menee, mutta menköön! Kaikella on näköjään tarkoitus ja sateenkaaren päästä voi löytää oikeasti aarteen, kun sitä lähtee yöllä seuraamaan..