ISLAND HOPPING KALLASSA JA NAHKIAISEN MAJAKKA

ISLAND HOPPING

Viikonloppuna oli sunnuntaina täydellinen keli veneilyyn. Lähes lätkätyven, lämmintä 22 astetta ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Molemmat veneet, Arkki ja Jenny tuli täyteen ja innokkaita kyytiläisiä olisi ollut vielä laiturilla extempore lähdössä matkaan. Veneitä oli liikkeellä saaristossa hyvin. Kallassa jouduttiin hieman vuorottelemaan saari pysähdyksen suhteen, kun kaikki kalusto oli Raahessa liikkeellä. Myös Mursu IV ja Fiia oli kulussa. Taskuun kun ei tosiaan tänä kesänä päästä rantautumaan, niin Kallassa vastaavasti on ollut koko kesän hyvillä ilmoilla kuhinaa. Hyvin kuitenkin saatiin veneet sovussa laituriin. Jantta oli myös liikkeellä mustalla ja käynnissä oli käsittääkseni saaristouinti, jossa uitiin saaresta toiseen. Kova laji kyseessä.

NAHKIAINEN

MeriRaahelle tuli hälykeikkana tiistaille käynti nahkiaisen majakalla. Tuuligeneraattorien uusiminen. Ne oli uusittu viimeksi tammikuussa, mutta majakan ympärille kehittyy myrskyllä niin kovia pyörretuulia, että generaattoreiden siivet ei tahdo kestää. Toisena ongelmana on nämä merten korppikotkat, eli merimetsot. Ne ryökäleet nokkii aina tuuligeneraattoreista siivet palasiksi.. Häkkiin jos generaattorin laittaa, niin ongelmaksi on sitten muodostunut jään kertyminen verkkorakenteisiin. Toimivin ilmatieteenlaitoksen väen mukaan onkin ollut erilainen siipimateriaali ja lintupiikit. Matkan kestosta majakalle taisi tulla kysymys facebook päivitykseen. Matka Lapaluodon kalasatamasta kesti aika tasan 1,5 h n. 10,5 mpk keskinopeudella. Majakasta sen verran vielä, että kasuuni, eli majakan pohjaosa on tuotu hinaamalla Rauma-Repolan telakalta asennuspaikalleen vuonna 1955. Korkeutta majakalla on noin 30 metriä ja ylimpänä on helikoptereiden varalaskeutumispaikka. Tämän tiesi Kimmo kertoa, joka oli Lauran kanssa mukana tällä keikalla.

LUOTSITUPA

Luotsivalle höylätyt paneelit on viimein valmiina. Nyt tulevana viikonloppuna onkin talkoot saaressa lauantaina. Maalataan näitä uusia paneeleita ja seinään jäävää paneelia. Vintin tyhjennystä ja alueen siivousta muutenkin luvassa. Kiinnostuneet voivat ottaa minuun yhteyttä vaikka soittamalla tai viestillä.