ULKOVUORTA, SIIVOUSTA JA UIMATIKASTA

Viikon verran nyt touhuilta Jaskan kanssa luotsituvalla, tosin verkkaiseen tahtiin, kun välillä on pitänyt kalassa pistäytyä. Ja tais siinä olla pari pakollista asennusreissuakin mantereelle välissä. Mukana touhuissa ollut myös Myy koira. Osaa se vaan olla viisas eläin. Tämä yksilö ainakin. Melkein sanoja tapailee, kun sen kanssa portailla aamukahvilla on istuttu. Kelit suosineet kyllä merellisiä toimintoja hienosti. Ja ai niin.. Käytiinhän sitä maanantai iltana vähän virvelöimässäkin. Eräksi saatiin pari haukea. Viikolla kävi myös pelastuslaitoksen väki testaamassa sammutuskalustoaan ja tekemässä laituriin tulo- ja lähtöharjoituksia iso-kraaselin laiturin päähän. Ja kävihän viikolla tosiaan pari veneellistä koululaisiakin saaressa Martin kuskaamana tutustumassa luontopolkuun ja meriluontoon yleensä.

Luotsitupa

Ulkovuori on heikommassa kunnossa, kuin osasi arvata. Tahtoo lähteä koko paneeli mukaan, kun maalia yrittää irti skrapata. Lähdettiin kokeilemaan maalin irroitusta tietenkin hellimmän konstin kautta, eli ihan paineilmalla. Ei oikein saatu toivottua tulosta, joten oli tartuttava skrapaan. Lainassa Artolta appiukon, Jukka vainaan tehtaalla aikoinaan hänen kauppakadun ulkovuoren puhdistamiseen valmistamansa speciaali työkalut. Taitavat olla tehty  RR Oy:n tehtaalla puhdetöinä. Erittäin toimivat skrapat pontin rappaamiseen, joita ei kaupasta löydä. Luotsitupaa lisäksi sisältä siivottu ja nyt se on  valmiina ottamaan vastaan lauantaina ensimmäiset yöpyjät.

Laiturit

Olin tänään yhteydessä Esaan Rannikon Vesirakennukselta ja sain hyviä uutisia. Kallassa ja taskussa on laiturit paikoillaan ja valmiina ottamaan vastaan veneilijöitä. Tänä kesänä kaupungin toiveesta Taskun laituri on yhden elementin lyhempi, kuin edelliskesänä. Mittaan veden syvyyden laiturin päästä, kun siellä päin olen liikkeellä ja informoin. Kaupunki investoi iso-kraaselin uuteen kelluvaan laituriin uimaportaat, jotka Jaskan kanssa ruuvattiin paikalleen. Turvallisuustekijä ja hieno lisäpalvelu uimareille. Lisäksi lisättiin kiinnityslenkkejä samalla laituriin.

Niin ja minkki otti siivet.. Siis laitettiin liian houkutteleva kalasyötti minkin loukkuun ja saatiin ärhäkkä lokki kaveriksi. Ei jäänyt pitkäksi aikaa raatailemaan, kun luukun aukaisi. Kuulosti aika närkästyneeltä lähtiessään.