LOKI 47

7.07 SE 6-9 m/s. Ilma + 5,2 astetta. Vedenkorkeus + 28 cm. Saaristossa aallon korkeus 0,5 metriä. Ulompana  merellä n. 1 metrin  ja korkeimmat n. 1,5 metriä. Meriveden lämpötila edelleen n. + 14 – 15 astetta. Merivesi vielä aivan liian lämmintä siian kutua ajatellen. Leuto kesä toi meille lämpimän alkusyksyn. Eilenkin lauantaina keli oli kuin sievänä elokuun päivänä. Mukava pieni tuulen vire ja lämpöä piisasi. Ihan t-paita kelit, kun löysi aurinkoisen ja suojaisen paikan.

Käytiin tosiaan saaristoristeilyllä asiakasryhmän kanssa. Ensinnä suunnattiin lapaluodon kautta Raahen ja SSAB:n satamaan ja sieltä poikki väylää pitkin kallan saareen. Matkalla koettiin myös katiska ja saatiin aimo saalis! Tyytyväisen näköistä oli porukka “kalan” perkkauksessa takakannella. Asiakkaina oli tällä kertaa tusina riskejä työmiehiä ja yksi nainen. Hyvä kokoonpano tilanteeseen nähden. Tuija sai heiltä apua laiturin nostamisessa takaisin paikoilleen. Saaressa oltiin n. puoli tuntia, kunnes nälkä vei voiton ja päätettiin jatkaa matkaa pääkohteeseen, iso-kraaseliin. Kovasti kiitosta sai kuitenkin Kallan saari. Porukassa oli myös henkilö, joka myy työkseen kiviä ja hän ihasteli saaren rantakiviä ja kysyi, että mistä ne on tänne tuotu? : D

Iso-kraaselissa iskettiin kipparin menun kimppuun. Harras hiljaisuus antoi olettaa, että hyvin ruoka maistui. No maistuuhan se, lämmin saaressa savustettu lohi, vihannin perunatehtaan mainioiden perunatuotteiden kyljessä. Jälkiruuan jälkeen pidettiin vielä leikkimielinen kisa. Tikanheitto ja ilmakivääriammunta ja tulokset laskettiin näistä sitten yhteen. Mikko nappasi tässä ykköspaikan.

Jos taskussa haluaa vielä käydä isommalla veneellä, niin nyt kannattaa lähteä käymään. Kaupungilta oli Esan kanssa puhetta, että taskun laituri kannattaa nyt kerätä ehyenä taas talteen. Ilman ala tulee muuttumaan radikaalisti nyt parin viikon sisällä. Syysmyrskyt on tulossa, jotta luonto saa pinta ja pohjavedet sekaisin ja puhistettua ulkomatalikot siian ja maivan kutuja varten.