LOKI 41

26.08. 5:23 nätti tyven aamu. Lämpötila n. 10 astetta ja hyvin näkee aamusta edelleen vielä n. viiden aikaan. Laitetaan tässä nippuun parin päivän veneily- ja saaristokuulumiset. Sunnuntaina kuskattiin väkeä retkeilemään iso-kraaseliin Raahen seurakunnan järjestämän ulkoilupäivän yhteydessä. Ihan hieno keli sunnuntaillekkin saatiin. Vettä tipautti vasta ihan iltapäivästä, kun oltiin jo pois tulossa. Merivesi on ollut nyt plussalla n. viikon ja edelleen maisema näyttää silmissä erilaiselta kuin yleensä. Ei ole silmä vielä tottunut, kun koko kesän oltiin niin paljon miinuksella.

Nyt eilen illalla sitten oltiin apuveneenä Raahen saaristoristeilyillä. Kuskattiin yhteisvoimin 22 iloista, hymyilevää retkeilyhenkistä naista Iso-kraaselin saareen nuotioimaan. Mennessä kierrettiin pieni kierros saaristossa muuten ja kiljahtelun ja puheen kalkatuksen perusteella pieni merenkäynti oli ihan mukava kokemus . Tuuli oli tuolloin 6-8 m/s lounaalta ja aallot olivat n. 0,5 metriä. Myöhään illasta vielä pikku pisto iso-kraaseliin ja ennen ilta kymmentä kotona. Hienosti alkaa illat jo hämärtyä tähän aikaan vuodesta. Elokuun illat merellä on kyllä upeita! On pimeää/hämärää, mutta silti miellyttävä lämpötila. Ja näkee niitä auringonlaskujakin jo ihmisten aikoihin, eikä tarvi aamu tunneille kupata..

Hei muuten! Olemme järjestämässä tyrninpoiminta/ulkoiretken saaristoon 7.9.  Seuraa ilmoitteluamme. Kiitos