LOKI 26

9:40 0-4 m/s S. Ilma + 27 ja vedenlämpötila 23,8 pikkulahdella, 22,3 astetta iso-kraaseli ja saman verran taskussa, kun myöhemmin päivällä mitattiin. Iso-kraaselissa rantajazzien keikka. Väkeä ajettiin kahden veneen voimin. Hienoa kun iso-kraaseliin saatiin lisää venepaikkoja. Laskin parhaimmillaan, että veneitä oli 24 kpl kiinnitettynä. Yleisöä keikalla n. 80-100 hlöä. Samaan aikaan saaressa oli myös sauna lämpiämässä valtakunnallisen saunapäivän kunniaksi ja saunojiabtuntui riittävän.
14:00 Saarikuljetukset Iso-kraaselin ja Taskun saariin. Merellä riitti koko ajan menijää suuntaan jos toiseenkin. Saimme veneeseen mukaan myös innokkaan apukipparin ja kuuluttujan Helmin 8 v. ja hänelle kansimiehen eli täkkärin Leevin 10 v. Komeassa kaaressa pyörähti fenderit nuoren miehen käsissä laidan yli😃. Kuulosti molemmista, että kun ikää tulee vain lisää, niin työpaikka MeriRaahen leivissä olisi se mieluisin ammatti.
18:30 Viimeisten asiakkaiden kanssa yhtäkkiä todetaan, että eihän meillä kiire maihin taida ollakkaan. Niinpä päätetäänkin jäädä iso-kraaselin saareen uimaan ja saunomaan. Päätän siis lokikirjoituksen tältä päivää tähän.