LOKI 16

13:25 lähtö Pite Havsbad. Oikaistiin Klubbenin ja Huvanin välistä, vettä matalimmillaan 3,4 metriä, saarten välillä maanalainen kaapeli. Olemme matkalla Piteån kaupungin satamaan, bunkraamaan dieseliä. Saatiin kummityttö Oili mukaan tälle osalle matkaa.

Huvan jälkeen otettiin suunta itään.Tehtaan edessä koivutukkeja, jotka ajautuneet saaren rantaan. Ajellaan tarkkaavaisena, meressä ei onneksi havaita yhtään ajelehtivaa tukkia. Kannattaa hankkia paperiset karttakortit matkaan. Piteån syväsataman jälkeen tehty kanava, jossa nostosilta. Pari vuotta vanhoissa plottereissa tätä ei näy. Alitus sillassa 4 metriä. Sillan avausta odotellessa keitellään hyvät muffinssi kahvit. Sillan avaus tulee tilata vähintään 2 tuntia ennen toivottua avausta numerosta 09 1113701. Silta on bondö kanalen. Tällä kertaa ystävällinen siltavahti tekee poikkeuksen ja tulee avaamaan sillan ihan meitä varten.Näppärästi päästiin sillan alta. Vettä kanavassa vähimmillään 2,5 metriä. Matka jatkuu klo 15:15 mutkaista hyvin viitoitettua väylää.

16:15 ohitetaan Medgrunden. Hyvä ajokeli, aurinkoista. Ajetaan kaupunkiin menevää väylää kohti pohjoista. Mennään jo svinören vierasvenesataman ohi. Sitten VHF:llä yhteys toiseenvenekuntaan. “Tehdäänkö uukkari ja mennään saunan lämmitykseen?” Näin päätetään tehdä. Edullinen paikka ja hyvät palvelut venelijälle. Jes! Varaa käteistä mukaan. Venepaikka 5€, sähkö 5€. saunoja löytyy pari kappaletta. Toinen hienosti melkein meren päällä. Ei saunavuoroja. Muuta kun alkaa lämmittämään.. Suihkut löytyy. nuotiopaikkaa.. Ja sitä nyt tultiin hakemaan. Luonnonrauhaa ja hiljaisuutta🙂 Ja muuten.. Niilo veti ongella hervottoman kokoisen säynävän. Syöttinä toimi leivästä tehty pallo, Jounin ohjeiden mukaan.